Opus: Lukion historian oppimateriaali

Historia

Opus historialliseen ajatteluun

Opus on lukion historian oppimateriaalisarja. Se kehittää opiskelijoiden historiallisen ajattelun taitoja, eli kykyä hankkia, tulkita ja soveltaa historiallista tietoa.

Opus historialliseen ajatteluun

Opus on lukion vuoden 2021 opetussuunnitelman mukainen historian oppimateriaalisarja. Sarjan lähtökohtana on työryhmän visio historiallista ajattelua kehittävästä oppimateriaalista.

Sarja antaa opiskelijalle valmiuksia hankkia, tulkita ja soveltaa historiallista tietoa. Tämä tavoite huomioidaan niin sarjan teksteissä, tehtävissä kuin kuvissakin. Opettajalle Opus on luotettava ja innostava kumppani, jonka varassa on helppo kehittää uuden opetussuunnitelman mukaista opetusta.

Opuksen oppimateriaalit ovat saatavilla sekä painettuina että digitaalisina. Jokaiseen moduuliin kuuluu myös monipuolinen opettajan aineisto, jonka sisällöt on helppo muokata omaan opetukseen sopiviksi.

Tähän uskomme


1. Historia on taitoaine

Opuksen teksti, kuvat ja tehtävät avaavat historiallisen tiedon luonnetta ja kehittävät opiskelijan historiallista ajattelua. Pohjimmiltaan tässä on kyse lähdekriittisen ajattelun oppimisesta. Lähdekritiikki on tärkeä kansalaistaito.

2. Asiantunteva sisältö ratkaisee

Opus-sarjan ytimessä on oppimateriaalien selkeä, historiatieteelle ominainen teksti. Teksteistä vastaavat historiantutkijat ovat kirjoittamiensa osioiden asiantuntijoita. Tekstit on laadittu yhteistyössä ryhmän opettajien kanssa.

3. Vahva visio kantaa

Ryhmän kokeneet opettajat ovat niin oppitunneilla kuin tutkimustyön puitteissa perehtyneet lähdepohjaisen historianopetuksen kehittämiseen. Tämä näkyy Opuksen sisällöissä.

4. Monipuolisesti vaihtoehtoja opetukseen

Opus-sarjan aineistot ovat saatavilla sekä painettuina kirjoina että digitaalisina oppimateriaaleina. Jokaiseen moduuliin kuuluu myös muokattava ja monipuolinen opettajan aineisto. Äänikirja on saatavilla kaikkiin sarjan osiin sekä digikirjan että painetun oppikirjan käyttäjille.

Tämä on Opus

Selkeä teksti, huolella valitut kuvat
  • Opuksen selkeät tekstit perustuvat uusimpaan tutkimukseen. Niistä vastaavat historiantutkijat, joista kukin on kirjoittamansa osion asiantuntija.
  • Tekstit on laadittu ryhmän opettajien toiveiden mukaisesti ja lukiolaisten taitotaso huomioiden. Historiatieteen tulkinnallisuutta on tuotu myös perusteksteihin.
  • Sarjan osat sisältävät runsaasti kuvia ja karttoja, jotka tukevat oppimista ja toimivat myös tulkittavina lähteinä.
Opetusta tukeva rakenne
  • Opuksen rakenne on suunniteltu siten, että opettajan olisi mahdollisimman helppo hyödyntää sarjan sisältöjä oppitunneillaan.
Paljon eritasoisia tehtäviä
  • Sarja sisältää monipuolisesti tehtäviä, jotka harjoittavat ylioppilaskokeessa tarvittavia taitoja.
  • Tehtävissä on otettu huomioon erilaiset opiskelijat: ne on jaoteltu taitojen mukaan kolmeen tasoon. Tämä mahdollistaa yksilöllisen etenemisen opinnoissa.
  • Opus sisältää runsaasti täysin uusia lähteiden tulkintaan perustuvia tehtäviä. Lähdetehtäviä on kaikilla taitotasoilla.

Selaa näytesivuja

Digikirjat

Opuksen digikirjojen toiminnallisuudet tukevat opetussuunnitelman pedagogisia tavoitteita ja valmentavat sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin.

  • Digikirjan tehtävät tallentuvat ja opiskelija voi seurata edistymistään analytiikkanäkymästä, mikä tukee itsearviointia.
  • Opettaja voi seurata opiskelijoiden edistymistä sekä arvioida tehtäviä ja antaa niistä palautetta.
  • Digikirjassa on painetun kirjan sisältöjen lisäksi videoita sekä linkkejä kiinnostavien esimerkkien ja lisätiedon äärelle.
  • Helppokäyttöisessä digikirjassa voi tehdä hakuja, korostuksia ja omia muistiinpanoja.
  • Keskeisten käsitteiden selitykset aukeavat käsitettä napsauttamalla.
  • Digikirjan käyttöoikeuteen sisältyy myös äänikirja.
Opus - historian oppimateriaalin digikirja

Opettajan aineisto

Jokaiseen moduuliin kuuluu kattava ja muokattava opettajan aineisto, joka on kätevästi osa opettajan digikirjaa.

Opettajan aineisto sisältää

  • esitysaineistot jokaiseen oppikirjan lukuun
  • oppikirjan tehtävien vastaukset
  • lisämateriaalia ja vinkkejä opintojakson suunnitteluun
  • itse muokattavia koetehtäviä, jotka voi siirtää eri koealustoihin.

Hinnat ja edut

Editan LOPS 2021 -oppimateriaalit voit hankkia joustavasti painettuina tai digitaalisina. Digikirjoihin on saatavilla pitkä (48 kk) tai lyhyt (12 kk) lisenssi, jonka hinta on opiskelijakohtainen. Lyhyttä 12 kuukauden lisenssiä voidaan jatkaa 48 kuukauden mittaiseksi jatkolisenssillä (+36 kk).

Voit tilata LOPS 2021 -digikirjat myös edullisena pakettina! Digipaketti on 12 kuukauden pituinen lukuvuosilisenssi, joka sisältää lukion historian kaikkien moduulien digikirjat.

Materiaalejamme voi tilata suoraan meiltä tai välittäjiltä.

Käyttäjänä saat etuja

Jos koulusi hankkii Opus-sarjan oppimateriaalit vähintään 10 opiskelijan käyttöön, saat opettajana maksutta

Oppikirjailijat

Oppikirjailija Jari Aalto
Jari Aalto 

Historian ja yhteiskuntaopin lehtori, Kallion lukio, Helsinki. Jarilla on yli 20 vuoden kokemus historianopetuksesta. Vapaa-ajalla hän on ollut aktiivinen HYOLin luottamustehtävissä. Jari on myös kokenut oppikirjailjia: hän on ollut aikaisemmin tekemässä Editan Kaikkien aikojen historia -sarjaa.

Jari on oppikirjailijana Opus-sarjan moduuleissa HI1-HI5.

Mikko Autere

Etelä-Aasian tutkimuksen yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto. Mikko opettaa hindiä ja urdua sekä Etelä-Aasian kirjallisuuteen ja islamiin liittyviä kursseja. Tutkimuksessaan hän keskittyy kielen ja nationalismin suhteeseen Intiassa ja Pakistanissa sekä arjen henkisyyteen varhaismodernissa islamilaisessa Intiassa. 

Mikko on oppikirjailijana Opus-sarjan moduulissa HI6.

Oppikirjailija Louis Clerc
Louis Clerc 

Poliittisen historian professori, Turun yliopisto. Louis on erikoistunut Euroopan kansainvälisten suhteiden historiaan. Työskentely lukion oppimateriaalien kanssa on hänen mielestään antoisa haaste, sillä se pakottaa pohtimaan oman tutkimusalan perusasioita uudelta kantilta.

Louis on oppikirjailijana Opus-sarjan moduulissa HI2.

Markku Hokkanen

Historian yliopistonlehtori, Oulun yliopisto. Markun erikoisalaa on 1800- ja 1900-lukujen siirtomaahistoria, eteläisen Afrikan (erityisesti Malawin) ja britti-imperiumin historia. Hänen tutkimuksensa on painottunut terveyden, sairauden ja parantamisen historiaan. Markun kiinnostuksen kohteita ovat myös aate- ja kulttuurihistoria, historiantutkimuksen menetelmät ja Britannian historia.

Markku on oppikirjailijana Opus-sarjan moduulissa HI6.

Oppikirjailija Maria Hongisto-Mäenpää
Maria Hongisto-Mäenpää 

Historian ja yhteiskuntaopin opettaja, Helsingin yhteislyseo. Maria innostuu oppimateriaalien tekemisestä, sillä siinä oppii valtavasti uutta ja on mahdollisuus olla vaikuttamassa siihen, millaisia oppimateriaaleja on tarjolla.

Maria on oppikirjailijana Opus-sarjan moduulissa HI5.

Oppikirjailija Marja-Leena Hänninen
Marja-Leena Hänninen 

Antiikin historian dosentti, Helsingin ja Tampereen yliopistot. Marja-Leena on kokenut oppikirjailija. Hänen mielestään oppimateriaalityö on ainutlaatuinen tilaisuus tuoda tutkimuksen näkökulmaa ja uusia tulkintoja historianopetukseen. Yhteistyö kasvatuksen ammattilaisten kanssa on innostavaa.

Marja-Leena on oppikirjailijana Opus-sarjan moduuleissa HI1 ja HI4.

Hannu Juusola

Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori ja Suomen Lähi-idän instituutin säätiön hallituksen puheenjohtaja. Hannu on tutkinut muun muassa sektarianismin ja sekularismin politiikkaa Lähi-idässä sekä Palestiinan konfliktia.

Hannu on oppikirjailijana Opus-sarjan moduulissa HI6.

Oppikirjailija Petri Karonen
Petri Karonen

Suomen historian professori, Jyväskylän yliopisto. Petri on kiinnostunut pitkän aikavälin tutkimuksesta ja kirjoittanut runsaasti myös Ruotsin ja Suomen yhteisen historian ajasta.

Petri on oppikirjailijana Opus-sarjan moduulissa HI5.

Veli-Pekka Lehtola

Saamelaisen kulttuurin professori, Oulun yliopiston Giellagas-instituutti. Tutkimustyössään Veli-Pekka on erikoistunut saamelaisten ja Lapin historiaan, saamelaisten nykytaiteisiin sekä saamelaiskuvan kehitykseen.

Veli-Pekka on oppikirjailijana Opus-sarjan moduulissa HI6.

Oppikirjailija Simo Mikkonen
Simo Mikkonen

Yliopistotutkija, Jyväskylän yliopisto. Simon erikoisalaa on Venäjän ja Neuvostoliiton historia, ja hänen työnsä sisältää myös paljon opetusta ja ohjausta. Simo on kiinnostunut lukio-opetuksesta sekä yliopiston ja koulumaailman välisen vuoropuhelun kehittämisestä.

Simo on oppikirjailijana Opus-sarjan moduuleissa HI2 ja HI3.

Oppikirjailija Susanna Niiranen
Susanna Niiranen

Yleisen historian, erityisesti kulttuurihistorian dosentti, Jyväskylän yliopisto. Susanna on entinen historian, yhteiskuntaopin ja ranskan opettaja, joka tutkii keskiajan ja uuden ajan alun historiaa ja kokeilee uusia tapoja – vaikkapa draamaa – tutkimustiedon esittämisessä.

Susanna on oppikirjailijana Opus-sarjan moduuleissa HI1, HI4 ja HI5.

Lauri Paltemaa

Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksen Itä-Aasian oman aikamme historian ja politiikan professori. Laurin tutkimusalaa on erityisesti Kiinan historia ja politiikka.

Lauri on oppikirjailijana Opus-sarjan moduulissa HI6.

Nina Penttinen

Historian ja yhteiskuntaopin opettaja, opettajankouluttaja, Viikin normaalikoulu, Helsinki. Ninalla on yli kymmenen vuoden kokemus opettamisesta erikokoisissa lukioissa eri puolelta Suomea. Ninan mielestä on hienoa olla mukana Opus-työryhmässä kehittämässä uudenlaista tapaa opettaa ja oppia historiaa.

Nina on oppikirjailijana Opus-sarjan moduuleissa HI1-HI3 ja HI6.

Johanna Perheentupa

Alkuperäiskansatutkimuksen lehtori Uuden Etelä Walesin yliopistossa, Sydneyssä. Johanna on erikoistunut Australian alkuväestöjen historiaan ja työssään opettaa sekä alkuperäis- että valtaväestöön kuuluvia opiskelijoita. Johannaa kiinnostaa mahdollisuus olla mukana laajentamassa historian opetuksen näkökulmia monipuolisen oppimateriaalin kautta.

Johanna on oppikirjailijana Opus-sarjan moduulissa HI6.

Oppikirjailija Mikko Puustinen
Mikko Puustinen

Historian ja yhteiskunnallisten aineiden didaktiikan yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto. Mikolla on kymmenen vuoden kokemus opetustyöstä. Hänen ammatillinen tavoitteensa on kehittää parasta mahdollista historian ja yhteiskuntaopin opetusta.

Mikko on oppikirjailijana Opus-sarjan moduuleissa HI1-HI5.

Helena Ruotsala

Etnologian professori, Turun yliopisto. Helena on erikoistunut pohjoiseen ja raja-alueiden kulttuureihin. Hän on kirjoittanut muun muassa poronhoidosta, ihmisen ja eläinten välisestä suhteesta, ympäristön käytöstä ja arkielämästä niin Suomessa kuin Venäjällä asuvien suomen kielisukulaisten parista. Tutkimustyössään hän on perehtynyt erityisesti raja-alueilla asuvien ihmisten arkielämään. 

Helena on oppikirjailijana Opus-sarjan moduulissa HI6.

Oppikirjailija Mikko Saikku
Mikko Saikku 

Yhdysvaltain tutkimuksen professori ja ympäristöhistorian dosentti, Helsingin yliopisto. Mikko on tutkimustyössään keskittynyt ihmisen aiheuttamiin historiallisiin ympäristömuutoksiin sekä niiden vaikutuksiin. Hän pitää tärkeänä sitä, että tutkijoilla on mahdollisuus tuoda uusia tutkimustuloksia koulujen käyttöön.

Mikko on oppikirjailijana Opus-sarjan moduuleissa HI1 ja HI6.

Oppikirjailija Hannu Salmi
Hannu Salmi

Kulttuurihistorian professori, Turun yliopisto. Hannu on 1800- ja 1900-lukujen tutkija, joka on kirjoittanut mediahistoriasta, tunteiden historiasta ja laajasti eri kulttuurihistorian kysymyksistä. Historian oppiminen ja tutkimus on elinikäinen kehityskaari, ja juuri siksi on innostavaa osallistua yhteistyöhön koulujen ja opettajien kanssa.

Hannu on oppikirjailijana Opus-sarjan moduulissa HI4.

Oppikirjailija Vesa Vares
Vesa Vares

Poliittisen historian professori, Turun yliopisto. Vesa on erikoistunut Suomen sisä- ja ulkopolitiikan historiaan, erityisesti Suomen ja Saksan suhteisiin, sekä kansainväliseen aate- ja yhteiskuntahistoriaan. Hän on kirjoittanut myös urheilun historiasta ja julkaissut useita populaareja artikkeleita Suomen historiasta.

Vesa on oppikirjailijana Opus-sarjan moduuleissa HI2 ja HI3.

Oppikirjailija Anna Veijola
Anna Veijola

Historian ja yhteiskuntaopin opettaja, opettajankouluttaja ja tutkija, Jyväskylän normaalikoulu. Annalla on pitkä kokemus opetustyöstä. Tutkimustyössään hän on keskittynyt lukiolaisten historialliseen ajatteluun ja kriittisen ajattelun kehittämiseen. Näitä näkökulmia hän on halunnut tuoda mukaan myös Opukseen.

Anna on oppikirjailijana Opus-sarjan moduuleissa HI1-HI4 ja HI6.

Oppikirjailija Kustaa H.J. Vilkuna
Kustaa H. J. Vilkuna

Suomen historian professori, Jyväskylän yliopisto. Kustaa on erikoistunut varhaismodernin ajan historiaan.

Kustaa on oppikirjailijana Opus-sarjan moduulissa HI5.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Katso kaikki yhteystiedot

Opettajapalvelumme on avoinna ma klo 9–16 ja ti-pe klo 8–16.

020 450 010

(8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/alkava min + mpm)

Opetustyöhön tukea ja inspiraatiota. Liity uutiskirjeemme tilaajiin!