Oppivelvollisuuden säätämisestä tuli tänä vuonna 100 vuotta! Mitä koulutusuudistukset kertovat yhteiskunnastamme?

Tänä vuonna 2021 tuli täyteen 100 vuotta oppivelvollisuutta, ja myös uusi laki oppivelvollisuuden laajentamisesta tuli voimaan. Mitä koulutukseen tehtävät uudistukset ja niiden sykli kertovat suomalaisesta yhteiskunnasta? Opus-sarjan oppikirjailijat ja historiantutkijat Vesa Vares ja Simo Mikkonen kertovat.

Kun oppivelvollisuuslaista säädettiin vuonna 1921, kaikki poliittiset puolueet olivat yhtä mieltä siitä, että asia on äärimmäisen tärkeä. Kysymys itsessään ei ollut uusi, vaan se oli noussut esiin jo 1800-luvun puolivälissä. Silloisissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa kaikkia velvoittava laki ei kuitenkaan ollut vielä realistista, kertoo poliittisen historian professori Vesa Vares.

Asiaa viivästyttivät sittemmin venäläistämiskaudet, maailmansodat ja sisällissota, mutta yhtä mieltä oltiin siitä, että Suomi on pieni maa, joka pääsee eteenpäin ainoastaan sivistyksellä ja koulutuksella. Jos sivistys nousee, myös omat toimintaedellytykset paranevat.

Käytännössä oppivelvollisuus toteutui hitaasti

Suomen itsenäistymisen ja sisällissodan jälkeen vasemmisto ja liberaalit alkoivat kuitenkin taas ajaa asiaa. Kaikki puolueet olivat voimakkaasti yhtä mieltä siitä, että oppivelvollisuus oli hyvä asia ja että kehityksessä oltiin jääty jälkeen muuta Eurooppaa, mutta oikeisto esitti kysymyksen siitä, mitä uudistus maksaa ja miten se käytännössä toteutetaan. 

– On ollut pitkä linja, että jokaisessa koulutusuudistuksessa oikeistosta tulee kysymys, onko uudistukseen varaa tai ainakaan niin nopeasti kuin muut puolueet esittävät, Vares sanoo. 

Käytännössä uudistus toteutuikin hitaassa tahdissa, ja meni kymmeniä vuosia ennen kuin oppivelvollisuus oli saatu toteutettua joka puolella Suomea. Valtion talous kuitenkin muuttui itsenäistymisen jälkeen niin, että esimerkiksi verotus ja tullitulot alkoivat tuottaa valtiolle tuloja, joista koulutusmenot katettiin. 

– Koulutus oli sellainen asia, jota oli vaikea vastustaa ilman, että leimautuisi kansanvihaajaksi, lasten sortajaksi tai sivistyksen vastustajaksi, joten ne asiat oli jotenkin pakko järjestää, Vares toteaa.

Koulutus uudistuu 50 vuoden sykleissä

Kun oppivelvollisuutta laajennettiin, tarvittiin myös lisää opettajia, mikä ei ollut helppoa toteuttaa. Opettajankoulutuksen akateemistuminen osui vasta toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan ja liittyi osaltaan myös peruskoulu-uudistukseen. Koulutusuudistukset näyttävätkin tapahtuneen noin viidenkymmenen vuoden sykleissä. 

1860-luvulla alettiin tehdä kansakouluasetusta, laki yleisestä oppivelvollisuudesta säädettiin vuonna 1921 ja seuraava iso uudistus oli rinnakkaiskoulujärjestelmästä luopuminen 1970-luvulla. Tänä vuonna 2021 säädettiin oppivelvollisuuden laajentamisesta. Seuraavaa suurta koulutusuudistusta voisimme siis ehkä odottaa 2070-luvulle?

Historiantutkija Simo Mikkonen ei näe tämänhetkistä uudistusta niin suurena kuin oppivelvollisuuslain säätäminen ja peruskoulun uudistaminen. 

– Se ei samalla tavalla uudista rakenteita, vaan pakottaa opintojen jatkamiseen peruskoulun jälkeen ja koskee käytännössä hyvin pientä ryhmää, Mikkonen sanoo. 

”Meillä on sisäänrakennettu koulutususko”

Suomalainen koulutus on tehnyt alle parissa sadassa vuodessa hurjan loikkauksen. Takapajuisesta Euroopan maasta olemme tulleet maaksi, jossa koulutus on tietyllä tapaa itsestäänselvyys.

– Meillä on pääsääntöisesti hirveän hyvin toimivat koulutusinstituutiot aina varhaiskasvatuksesta korkeakouluun. Kukaan poliitikko ei lähde sitä kyseenalaistamaan, vaan meillä on sisäänrakennettu koulutususko, Mikkonen sanoo.

Tässäkään ajassa ei siis kiistellä siitä, onko koulutukseen panostaminen järkevää, vaan lähinnä muotoseikoista: mitä se maksaa ja voidaanko uudistukset toteuttaa. Koulutuksesta on tullut myös yksi Suomen vientituotteista.

– Koulutus on hyvin pitkään ollut meille itseisarvo ja on yksi identiteetin lähde, että kuinka laajasti koulutettu tämä pieni kansa on, Vares summaa.

– Vaikka emme arjessa todellakaan tunne, että olisimme jossain resurssien yltäkylläisyydessä, osoittaa kuitenkin huonoja tapoja esittää sellaisia käsityksiä, mitkä voisi tulkita koulutusvihamieliseksi.