Ope huoneessa: tapaa Jenni Sahonen-Räty
Ope huoneessa -juttusarjassa tutustumme Editan yhteisön opettajiin ja kurkistamme sisään opettajan elämään. Tällä kertaa juttelimme Jenni Sahonen-Rätyn kanssa. Hän on kaarinalainen luokanopettaja, jolle on opettajavuosia kertynyt jo reilut 20 kappaletta. Opettajantyönsä lisäksi Jenni toimii oppikirjailijana esi- ja alkuopetuksen Eläköön!-oppimateriaalien parissa.
Miten opettajan urasi alkoi? Minkälaiselta opettaminen silloin tuntui?
Urani alkoi piirtoheitinten ja reissuvihkojen aikakaudella, jolloin välituntisin opettajat ja ohjaajat ehtivät vielä kokoontua omien neuletöiden äärelle opettajainhuoneeseen. Neuletyöt odottivat käsityöpussukoissa rivissä opettajainhuoneen hyllyllä.
Työskentelin valmistuttuani vuoden pienluokassa, jossa oli oppilaita luokka-asteilta 3-6. Käytin valtavasti aikaa suunnitteluun ja nautin siitä. Seuraavana vuonna sain luokanopettajan viran samaisesta koulusta. Haaveilin saavani ekaluokan, ja haave toteutuikin aika pian. Onneni oli päästä osaksi upeaa työyhteisöä, joka oli kannustava ja arvosti myös vastavalmistuneen opettajan ajatuksia. Työyhteisö suhtautui myös avoimesti kaikenlaisiin kehitysideoihin ja päähänpistoihin. Siitä olen ollut monesti todella kiitollinen!
Mikä tai kuka inspiroi sinua valitsemaan opettajan uran?
Olen vain aina tiennyt, että minusta tulee opettaja. Koululeikki taisi olla lapsena yksi lempileikeistäni. Leikkiin kuului myös oppimateriaalin valmistaminen ensin käsin ja 1990-luvulla tietokoneen alkeellisilla piirros- ja tekstinkäsittelyohjelmilla.
Lukiossa luokanopettajahaaveen rinnalle nousi ajatus, jospa sittenkin ryhtyisin lukion äidinkielen opettajaksi. OKL:n pääsykokeista muistan edelleen sen vahvan tunteen, joka tuli odotellessani vuoroani ryhmäkeskusteluosioon: tämä on minun paikkani.
Mikä on ollut opettajan työssäsi haastavaa?
Hyvin heterogeeniset opetusryhmät, joissa eriyttämisen tarve on valtava, aiheuttavat helposti riittämättömyyden tunnetta. Koen tärkeänä, että jokainen oppilas voisi kokea oppimisen iloa sekä ottaa aktiivisen roolin oppijana. Tämä on usein todella haastavaa.
Kun vaihdoin työpaikkaan, jossa yli 80 prosenttia oppilaista oli maahanmuuttajataustaisia, jouduin todella etsimään keinoja näiden haasteiden selättämiseen. Oppilaideni kokemusmaailmat olivat hyvin erilaisia: ei ollut ollenkaan itsestään selvää, että kaikille olisi luettu iltasatuja tai kaikki olisivat vaikkapa koskaan koonneet palapelejä. Oli rohkeasti kokeiltava erilaisia toimintatapoja ja uskallettava myös muuttaa omia rutiineja.
Ehkä suurin oppi juuri onkin se, että uskaltaa nähdä ja tunnustaa, että jokin asia ei toimi, ja uskaltaa kokeilla, voisiko asiaa lähestyä jotenkin toisella tavalla.
Mikä inspiroi sinua työssäsi?
Inspiroidun oppilaista ja pedagogisten haasteiden ratkomisesta: mahdottomalta tuntuvan mahdollistamisesta. Oppimisen haasteiden ratkominen on niin lähellä sydäntäni, että siitä on tullut minulle työni ohella lähes harrastus. Olen käyttänyt paljon vapaa-aikaani oppimateriaalin valmistamiseen, mikä on ollut tapani toteuttaa intohimoani innostaa oppilaita ja helpottaa oppimista.
Seuraan tarkasti oppimisprosessia ja erityisesti kohtia, joissa oppilas jää jumiin. Usein päivän päätteeksi työpöydälläni on kasa muistilappuja päivän mittaan syntyneistä ajatuksista. Monet näistä ajatuksista ovat päätyneet oppimateriaalin muodossa perustamaani Liitupölyttäjä-nimiseen Facebook-ryhmään ennen kuin pääsin mukaan toteuttamaan Editan uusia alakoulun oppimateriaaleja.
Minkälaisissa hetkissä koet onnistumisen iloa opettajana?
Kun oppilaan silmät tuikkivat oppimisen ilosta. Kun välitunti alkaisi, mutta
oppilaat haluaisivat jatkaa vielä vähän. Kun viikonlopuksi en ajatellut antaa kotitehtäviä, mutta oppilaat anelevat, että saisivat edes yhden lukuläksyn. Kun oppilas innostuu ja onnistuu (tai onnistuu ja innostuu).