Etäkohtaamisessa voidaan saavuttaa ihan sama taso kuin kasvokkain, sanoo opinto-ohjaaja Leena Ståhlberg

Valmentavan ohjauksen ammattilainen ja opinto-ohjaaja Leena Ståhlberg vetää kollegansa Marjaana Herlevin kanssa syyskuussa Editalla koulutuksen Etäohjaus opinto-ohjauksessa. Hänen kokemuksensa mukaan tarve konkreettisille vinkeille etäohjauksen toteuttamisessa on suuri.

Ståhlbergin ja Herlevin aiemmissa koulutuksissa yleisin esiin tullut kommentti on ollut yllätys siitä, että etänä ohjaaminen ei juuri eroa kasvokkain tapahtuvasta ohjaustyöstä. Usein kyse onkin vain siitä, että etäohjauksesta ei ole kokemusta. Kun etätyöskentelyyn saa tuntumaa, tulee siihen myös varmuutta. 

– Periaatteessa ohjaaminen on ihan samanlaista kuin kasvokkain. Etäkohtaamiseen liittyy tiettyjä lainalaisuuksia, mutta sama kohtaamisen taso voidaan saavuttaa, Ståhlberg sanoo. 

Kamerat päälle!

Ståhlbergin ensimmäinen sääntö etäohjauksessa on se, että kamerat pidetään aina päällä. Silloin otamme muut paremmin huomioon ja olemme enemmän läsnä. Ståhlbergin mielestä meidän ei tule opettaa nuorille mallia siitä, että mukana voi olla vain toisella korvalla.

– Yksi yleinen uskomus on, että nuoret eivät halua olla kamerat päällä. Heille voi kuitenkin etäaikana olla myös voimauttava kokemus saada nähdä opoa ja keskustella syvällisesti. Samalla opetamme heille myös etäetikettiä.

Selkeät sabluunat

Etäohjauksessa ohjaajan vetovastuu korostuu, joten tapaamisissa on hyvä olla selkeät sabluunat ja jämäkämpi ohjeistus kuin kasvokkain tapahtuvissa tilanteissa, Ståhlberg sanoo. Kameroiden päällä pitämisen lisäksi kannattaa huomioida muun muassa se, miten puheenvuoroja jaetaan ja kuinka osallistujia aktivoidaan.

– Etäohjaus vaatii ohjaajalta vielä enemmän tuntosarvia ja herkkyyttä olla läsnä. Keskustelussa on otettava videon viive huomioon, koska toisen olemista ei pysty aistimaan ihan samalla tavalla. Kysymysten kannattaa olla täsmäkysymyksiä, joihin on helppo vastata.

Monet ohjaustyön tutuista menetelmistä on muokattavissa etäaikaan sopiviksi. Ståhlberg ja Herlevi ovat esimerkiksi teettäneet kuvakorteista sähköiset versiot. Jos tapaamisessa on useampia henkilöitä, voi tilanteessa hyödyntää chatia esimerkiksi pyytämällä kuvailemaan fiilistä kolmella sanalla. 

Tule kuulemaan lisää Leena Ståhlbergin ja Marjaana Herlevin koulutukseen Etäohjaus opinto-ohjauksessa perjantaina 24.9.2021! Ennakkovaraajan etuhinta voimassa 30.8.2021 asti.

Etäohjaus opinto-ohjauksessa 24.9.2021

Koulutus vie osallistujat etänä tapahtuvan ohjauksen äärelle. Koulutus herättää pohtimaan omaa ohjaajuutta ja etäkohtaamista, ohjausprosessin valmentavaa luonnetta ja etäohjauksen haasteita. Teemaa valotetaan teorian ja käytännön avulla ryhmätehtävien ja keskustelujen kautta. Koulutus on suunnattu opinto-ohjaajille peruskoulussa, lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa.

Katso myös:

Erinomaiseksi etänä – Opettajan pedagogiset työkalut onnistuneeseen verkko- ja etäopetukseen 13.10, 3.11. ja 9.11.2021

Valmentavan ohjauksen menetelmiä ja välineitä tehostettuun opinto-ohjaukseen 19.11.2021

Tilauskoulutus: Työhyvinvointia kouluyhteisöön

 

Haluatko tilata koulutuksen kuntaasi tai kouluusi?

Ota yhteyttä:

Myyntipäällikkö Heidi Lindholm
050 5613517
heidi.lindholm(at)edita.fi

Tilauskoulutukset suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä tilaajan kanssa ja ne räätälöidään tilaajan koulutus- ja kehittämistarpeiden mukaisesti.

Asiakaspalvelu

opettajapalvelu@edita.fi
020 450 010 
Avoinna arkisin 8–16 (ma 9–16) 

Liittyy aiheisiin