Taistelut tuulimyllyjä vastaan

Skeema-sarjan tekijä Sari Autio pohtii blogikirjoituksessaan, minkälaista taisteluja tuulimyllyjä vastaan käydään luokkahuoneissa.

Kaukana siintävät tuulimyllyjen pyörivät siivet. Kunhan nuo kohtaan ja voitan, niin sitten on kaikki taas auvoista ja levollista. Mutta kerta toisensa jälkeen tuulimyllyt voittavat taistelun, niiden siivet pyörivät edelleen, ja minä makaan reporankana maassa. Vaikka yritän taistella nopeammin, tarkemmin tai perusteellisemmin, uuvun ja häviän.

Näitä taisteluun aina vaan uudestaan ryhtyviä arjen ”don quijoteja” löytyy niin luokista, opettajanhuoneista kuin mistä tahansa työpaikasta. Mutta miksi tuulimyllyt voittavat kerta toisensa jälkeen? Onko kyse omasta tekniikasta tai asenteista, vai ovatko tuulimyllyt kieroja ja katalia? Ja onko väliä, voitanko vai häviänkö, sillä eikö pelkkä taisteluun ryhtyminen ole jo ansiokasta? Voimat ovat kuitenkin taistelun jälkeen usein vähissä. Muistot monta kertaa hävityistä taisteluista kolkuttelevat mielen ovilla ja uupuminen uhkaa.

Uupumisessa ei ole mitään jaloa. Mediassa on tarinoita konkreettisesti tai henkisesti konkurssiin joutuneista ihmisistä, jotka kolmannen työuupumuksensa jälkeen löytävät itsensä ja uuden suunnan elämälleen. Mutta missä ovat ne tarinat, joissa uupumuksen erämaasta ei koskaan nouse uusia kukkivia kukkia? En usko, että löytääkseen oman suuntansa tulisi uupua ja särkyä. Uupumus jo itsessään kertoo meille jotain olennaista: jonkin on muututtava.

Kun väsyy, alkaa helposti nähdä asiat ympärillään vääristyneinä. Hoidetaan hommia, jotka eivät edes itselle kuulu, haalitaan monenlaisia tehtäviä, joihin ei ehkä ole osaamista, ja tehdään entistä perusteellisemmin, vaikka vähempikin riittäisi. Kiltit ja ahkerat polttavat itsensä pian loppuun.

Kaipaan niin luokkiin kuin opettajainhuoneisiin napakkaa ja tervettä itsekkyyttä. Joskus voi todeta, että en nyt jaksakaan ryhtyä tähän. Laitetaan raja ja pidetään siitä kiinni. Jos jonkun toisen homma jää hoitamatta, niin kantakoon hän siitä itse vastuunsa. Viisautta on joskus tehdä vähemmän. Tunteja vuorokaudessa tarvitaan muuhunkin kuin työhön ja lepoon, ja lomalle pitää päästä virkistymään, ei vain toipumaan menneistä kuukausista.

Moni uuvuttaa itsensä ryhtymällä toisille kuuluviin tai mahdottomiin taisteluihin. Joskus taistelut on hyvä jättää kokonaan väliin. Ne taistelut, joita ei voi välttää, on hyvä käydä yhdessä toisten kanssa. Joskus voi olla hyödyllistä levollisesti ja avoimesti tarkastella tulevaisuudessa häämöttäviä tuulimyllyjä. Taistelukumppanista voikin tulla yhteistyökumppani.

Psykologian lukiolaisryhmässäni syntyi kerran akuutista tarpeesta nouseva keskustelu siitä, kuinka omaa hyvinvointiaan ja jaksamistaan voisi parantaa. ”Ja älä ope sano, että liikunta, uni ja ravinto, vaan kerro jotain uutta.” 

Mitä uutta sanoisin? Mieti, missä omat rajasi menevät, ja kokeile niitä turvallisesti. Kun uuvuttaa, jätä jotain vähemmälle. Ole armollinen itsellesi. Taputa itseäsi illalla olkapäälle ja sano: ”Ihan hyvin vedit tänään, tämä riittää nyt.” Sinä riität, ja olet hyvä juuri tuollaisena. Etäältä katsottuina tuulimyllyt täyttävät kauniisti taivaanrannan. Jo huomenna taistelut saavat jäädä vähemmälle.

Sari Autio

Työnohjaaja ja oppikirjailija