Parhaimmillaan myös opettajat oppivat joustavasta esi- ja alkuopetuksesta valtavasti. Lapsille yhteinen toiminta on yleensä mielekästä, ja erilaiset oppijat pääsevät sekaryhmissä kukoistamaan. Jopa tuen tarpeet saattavat vähentyä.
Mitä joustava esi- ja alkuopetus oikeastaan on? Esiopetukseen tulee lapsia todella monenlaisista taustoista, myös koulussa osaamiserot ovat valtavat.
Kun esi- ja alkuopettajat tekevät yhteistyötä, on enemmän aikuisia havainnoimassa ja huomioimassa lapsia eri näkökulmista. Tämä parantaa lasten asemaa, sanovat yliopistonlehtori ja esiopetuksesta kouluun siirtymien tutkija Laura Rantavuori ja joustavan esi- ja alkuopetuksen pioneerikehittäjä Thomas Nukarinen.
– Yleisesti voidaan ajatella, että joustavan esi- ja alkuopetuksen tavoitteena on edistää oppimista parhaalla mahdollisella tavalla lapsentahtisesti. Opetussuunnitelmat muodostavat jatkumon, joka mahdollistaa lapsen yksilöllisen etenemisen, eli aikaa on tosin hyvin, Nukarinen muistuttaa.
Sosiaaliset taidot yhtä tärkeitä kuin akateemiset
Toisaalta akateemiset taidot eivät ole Nukarisen ja Rantavuoren mielestä ainoita opittavia asioita esi- ja alkuopetuksessa. Yhtä tärkeää on vertaisryhmän merkitys, ryhmässä toimimisen taidot ja sosiaalisten suhteiden jatkumo. Siksi ei ole mielekästä siirrellä yksittäistä lasta kokonaan luokka-asteen yli nopeammassa tahdissa kuin muut tai jättää luokalleen.
– On koulun valmiutta parhaimmillaan, kun pedagogiikan avulla voidaan pitää lapset tutussa ryhmässä, jossa ystävyyssuhteet kehittyvät ja on vertaistukea. Tutkimustenkin mukaan esiopetuksesta kouluun siirtyessä on merkityksellistä, että ystävyyssuhteet eivät katkeaisi, Rantavuori kertoo.
Yhteistyö vaatii johtamista
Yhteistyön tekeminen ei välttämättä ole riippuvaista siitä, ovatko esi- ja alkuopetus fyysisesti lähekkäin tai millaiset tilat on käytössä. Aina uusissa hienoissakaan tiloissa yhteistyötä ei tehdä ollenkaan.
– Pelkät tilat eivät rakenna yhteistyötä, toisaalta joustavaa esi- ja alkuopetusta toteuttaneet yksiköt ovat alkaneet katsoa tiloja uudella tavalla ja tehneet luovia ratkaisuja niiden käytössä, Nukarinen kertoo.
Ratkaisevinta yhteistyön aloittamisessa onkin yhteiseen tekemiseen ja suunnitteluun varattu aika, mikä vaatii johtamista. Rantavuoren ja Nukarisen kokemuksen mukaan ajan järjestämisen jälkeen yhteistyö lähtee kyllä toimimaan.
Jos taas aikaa ei ole, ei ehditä keskustella havainnoista yhdessä. Yhteistyö vaatii myös erilaisten toimintakulttuurien kohtaamista.
Laadukkaampaa ja monipuolisempaa opetusta
Joustava esi- ja alkuopetus tuottaa usein onnistumisen ja oppimisen kokemuksia sekä opettajille että oppilaille, kertovat Rantavuori ja Nukarinen kokemuksistaan joustavan esi- ja alkuopetuksen kehittämisen parissa.
Opettajille ensimmäinen vuosi uudenlaisten toimintatapojen kanssa saattaa olla vähän raskas, mutta hedelmät poimitaan sen jälkeen.
Toisena vuonna tiedetään, mistä lähdetään liikenteeseen, ja tunnetaan lapset jo entuudestaan. Ammatillinen osaaminen kasvaa ja asiantuntijuus lisääntyy, kun toiminta vakiintuu. Myös arvostus toista ammattiryhmää kohtaan yleensä kasvaa.
– Usein koetaan, että yksin ei olisi ikinä pystynyt järjestämään yhtä laadukasta ja monipuolista opetusta. Luokanopettajat ovat usein vaikuttuneita leikillisyyden näkökulmasta, Rantavuori kertoo.
Kaikki lapset hyötyvät
Laadukkaasti suunniteltu toiminta on lapsille mielekästä, mutta siinä tulee huomioda monia näkökulmia. Lapsia ei pidä laittaa liian nopeasti liian suuriin ryhmiin, vaan pitää mielessä turvallisuus, ennakoitavuus ja monipuolisuus. Silloin lasten on helppo siirtyä eskarista kouluun, kun vastassa ovat tutut aikuiset, tilat ja käytännöt.
Koululaiset voivat saada onnistumisen kokemuksia huomatessaan, että heillä on paljon annettavaa pienemmille. Tämä vahvistaa lapsen oppijan identiteettiä.
– Voi tapahtua jopa niin, että jotkut tuen tarpeet vähenevät, koska lapset toimivatkin pienemmissä sekaryhmissä, Rantavuori kertoo.
Kuva: Jacob Lund/Shutterstock