On tärkeää kohdata nepsy-oppilas ennakkoluulottomasti ja uskoa hänen kokemuksensa todeksi, sanoo Editan kouluttaja Riikka Seppälä. Huomaamalla mahdolliset haasteet ja muokkaamalla opetusta niiden mukaisesti opettaja helpottaa myös omaa työtään.
Riikka Seppälä toimii ratkaisukeskeisenä neuropsykiatrisena valmentajana nuorille ja heidän vanhemmilleen. Hän on myös kouluttajana Editan tilauskoulutuksessa Neuromoninaisuuden tunnistaminen ja tukeminen kouluarjessa. Neuropsykiatristen häiriöiden sijaan Seppälä puhuu mieluummin neuromoninaisuudesta.
– Neurodiversiteetti on aivojen poikkeavasta toiminnasta johtuvaa erityisyyttä. Puhtaimmillaan se on meidän kaikkien omanlainen tapamme hahmottaa, jäsentää ja aistia maailmaa, Seppälä kuvaa.
Neuropsykiatriset haasteet voivat näkyä ulospäin levottomuutena ja ylivilkkautena, mutta yhtä lailla oireilu voi suuntautua sisäänpäin. Ihmisellä voi olla haasteita aistisäätelyssä, oman toiminnan ohjauksessa, sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, itsesäätelyn ja tunnesäätelyn alueilla tai työmuistin kanssa.
Neuromoninaisuuteen liittyy usein myös kuormitusherkkyys, joka vaikuttaa pinnan alla ihmisen toimintaan. Seppälä antaa konkreettisen esimerkin kouluarjesta:
– Jos opettaja puhuu pitkiä lauseita, voi olla että nepsy-oppilas ei yksinkertaisesti ymmärrä. Hän muistaa opettajan ensimmäisestä lauseesta kolme ensimmäistä sanaa, mutta loppu menee ohi.
Avoin ja utelias asenne auttaa haasteiden tunnistamisessa
Riikka Seppälän mukaan lapsen katseesta ja kehonkielestä usein näkee, kun kuormitus on kasvamassa liian suureksi tai kun lapsi on jaksamisen äärirajoilla. Neurokirjo on kuitenkin niin moninainen ja vaikuttaa niin yksilöllisesti ihmisiin, ettei yleispäteviä neuvoja tunnistamiseen ole.
– Välttämättä aina ei tunnista ellei kysy. Opettajan pitäisi pystyä luomaan ilmapiiri, jossa uskaltaa kysyä ja vastata. Olisi tärkeää olla avoimesti ja uteliaasti kiinnostunut lapsesta.
Jotta lapselle saa neurokirjon diagnoosin, haasteiden tulee näkyä kahdessa tai useammassa ympäristössä, joista koulu on usein yksi. Seppälä rohkaiseekin opettajia avoimeen keskusteluun vanhempien kanssa.
– On tärkeää, että pystymme kohtaamaan nepsy-lapsen ja hänen perheensä ennakkoluulottomasti ja uskomaan heidän kokemuksensa todeksi, vaikka ne olisivatkin oman kokemusmaailmamme ulkopuolella.
Nepsy-oppilaiden tukeminen hyödyttää muitakin
Opettajat saattavat ajatella, että nepsy-oppilaiden tunnistaminen kuuluu esimerkiksi oppilashuollolle. Huomaamalla mahdolliset haasteet ja muokkaamalla opetusta yksilöllisesti niiden mukaisesti helpottaa kuitenkin myös omaa työtään.
– Jos lapsi ei koe olevansa turvassa tai hänellä on paljon kuormitusta, eihän hän silloin opi. Kun ymmärtää paremmin oppilaan vahvuudet ja omanlaisen tavan oppia, on se opettajallekin voimavaratekijä.
Seppälä haluaisi ravistella ajatusta, jonka mukaan nepsy-lasten tukeminen koulussa on vaikeaa ja kuormittaa opettajaa valtavasti normaalin opetustyön päälle. Tyypillisiä tukikeinoja ovat ennakointi ja jäsentäminen, asioiden esittäminen visuaalisesti, tehtävien pilkkominen pienemmiksi kokonaisuuksiksi sekä erilaiset rauhoittumistilat ja stressinsäätelyn välineet, uteliasta asennetta unohtamatta. Yksi vaikuttavimmista tukikeinoista on lapsen empaattinen ja arvostava kohtaaminen, joka on jokaisen hyödynnettävissä.
– Tukikeinot auttavat todella montaa nepsy-lasta mutta myös meitä kaikkia muita. Elämme kaoottisessa maailmassa, ja työpaikoillakin käytetään näitä samoja metodeja kaikille.
Teksti: Sanna Ruoho
Kuva: Jacob Lund/Shutterstock
Tutustu koulutukseen
Koulutus syventää kouluyhteisön ammattilaisten ymmärrystä neuromoninaisuudesta ja sen vaikutuksesta oppilaan kouluarkeen oppimisen, osallisuuden, hyvinvoinnin ja voimavarojen näkökulmasta.
Lue lisää