Liian yksinkertaistamisen sijaan opettajan on tärkeää tukea suomi toisena kielenä -oppilasta kohti yhteisiä tavoitteita, sanoo Editan kouluttaja Annukka Kinnunen. Kielitietoinen opetus hyödyttää ryhmän muitakin oppilaita.
Joskus S2-oppilasta auttamaan ja tukemaan pyrkivä opettaja voi yksinkertaistaa myös liikaa, toteaa suomi toisena kielenä -opettaja ja käsityönopettaja Annukka Kinnunen.
Liiallinen yksinkertaistaminen on harvoin tahallista. Opettaja saattaa ajatella, että oppilaan kielitaito ei ole riittävän hyvä siihen, että hän voisi lukea tai kirjoittaa samoja tekstejä tai tehdä samoja tehtäviä kuin suomea äidinkielenään puhuvat.
Helpottaminen on toki tarpeen kielen oppimisen alkuvaiheessa ja toisinaan muutenkin. Oppiaineiden tavoitteet ovat kuitenkin yhteiset kaikille.
– Kun kyse ei ole oppimisvaikeuksista vaan kielestä, opettaja ei aina tiedä, mitä tehdä. Eriyttäminen on tuttu perinne suomalaisessa koulussa, mutta kielitietoinen opettaminen taas monelle uutta.
Kokemus oppilaista, joiden äidinkieli ei ole suomi, vaihtelee kunnittain ja jopa saman kunnan koulujen välillä: osa on toiminut S2-oppilaiden kanssa vuosikymmenten ajan ja toiset vasta hetken.
Uusilla menetelmillä intoa oppimiseen
Kielitietoisuus hyödyttää opetusta monin tavoin.
– On suuri etu, että sama oppikirjateksti käy kaikille. Työrauha paranee, kun nekin oppilaat, joille jokin toisenlainen kuin usein käytetty tapa oppia on helpompi, pysyvät ryhmän mukana, Kinnunen pohtii.
Myös tuntiaktiivisuus usein lisääntyy. Kinnunen kuvaa kielitietoisuuteen perehtymistä sykliksi: kun oppilaat omaksuvat uusia menetelmiä, he muistavat ne vähitellen ja haluavat kokeilla niitä uudelleen.
Oppilaat kokevat kirjoittamiensa tekstien tason kasvaessa suurta onnistumisen tunnetta, ja heidän itseluottamuksensa kasvaa.
– Perheissä saatetaan jopa hämmentyä ilahtuneesti, että onko meidän lapsemme kirjoittanut tällaisen tekstin!
Myös jo valmiiksi taitavat kirjoittajat saavat kielitietoisista menetelmistä keinoja laajentaa ilmaisuaan ja heidän tekstinsä paranevat, mikä ilahduttaa Kinnusta.
Älä toteuta vahingossa varjo-opetussuunnitelmaa
Jos opettaja ei vaadi kaikilta samoja asioita, opetuksessa saattaa kulkea rinnakkain virallinen ja epävirallinen, hieman yksinkertaistettu opetussuunnitelma. Kaikki opettajan valinnat kertautuvat vuosiluokalta toiselle siirryttäessä.
– Viimeistään peruskoulun loppupuolella edessä on ongelma, jos kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia edetä jatko-opintoihin, Kinnunen toteaa.
– Oppilas voi ajatella, että onko itsessä jokin vika, kun en osaa. Esimerkiksi S2-oppilaille räätälöidyt reaaliaineiden kirjat eivät ole ratkaisu. Tällöin opetuksessa olisi mukana kahdet eri sisällöt ja kaksi tasoa. Opettajan tekemät valinnat vaikuttavat oppilaan tulevaisuuteen ja siihen, kuinka hyvin hän kokee pystyvänsä johonkin. Jos opettaja ei usko oppilaan kykyihin, kuka uskoo?
Kinnusen mukaan lempeän vaatimisen lisäksi on tärkeää tukea S2-oppilasta pedagogisilla ratkaisuilla tekemään jo alusta lähtien samoja asioita ja tehtäviä kuin muut.
– Vaatiminen onkin tässä oikeastaan rakkautta, Kinnunen kiteyttää.
Teksti: Riina Lahtinen
Katso myös:
Ideoita kielitietoiseen opetukseen
Mitä tarkoittaa, että koko koulu ohjaa? Ohjaus on koko koulun henkilökunnan yhteinen työ