Verkkokauppa

5 keinoa tukea lapsen myönteistä suhtautumista kouluun

Reena Linna

Liiketoimintapäällikkö, alakoulun oppimateriaalit

Kokenut opettaja ja Editan liiketoimintapäällikkö Reena Linna jakoi aiemmin tänä vuonna vinkkinsä siihen, miten vanhempi voi tukea koululaisen arkea ja opettajien arvokasta työtä. Tässä blogitekstissä hän jatkaa pohdintaansa siitä, miten huoltajat ja muut aikuiset voisivat omalta osaltaan tukea lapsen sitoutumista koulutyöhön ja -yhteisöön. 

On tärkeää, että lapsi oppii jo pienenä arvostamaan koulutusta ja uuden oppimista. Tämä auttaa häntä sitoutumaan koulutyöhön ja sitä kautta yhteiskunnan jäseneksi.

Aihe on ajankohtainen, sillä Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus kehittävät parhaillaan kuntien ja koulujen kanssa valtakunnallista sitouttavan kouluyhteisötyön mallia, jonka tavoitteena on vahvistaa oppilaan kiinnittymistä kouluun sekä ennaltaehkäistä ja vähentää poissaoloja.

Arvostukseen ja kykyyn oppia vaikuttavat monet hyvinvointiin ja yksilöllisiin lähtökohtiin liittyvät tekijät. Monen kohdalla kouluun sitoutuminen edellyttää myös tukitoimia. Lapsen ympärillä olevat aikuiset voivat kuitenkin tukea koulutyötä ja edesauttaa sitoutumista muutamalla yksinkertaisella keinolla.

1. Puhu lapselle koulusta ja oppimisesta aina positiiviseen sävyyn, vaikka omat kokemukset eivät olisikaan niin positiivisia.

Vanhemmat sisarukset ja aikuiset siirtävät valitettavan usein omia kokemuksiaan seuraaville sukupolville, mikä saattaa vaikuttaa negatiivisesti lapsen koulunkäyntiin. Liian usein negatiiviset kokemukset heijastuvat jo pieniinkin lapsiin. Parempi vaihtoehto on antaa lapsen luoda itse omat käsityksensä koulusta, opettajista, oppiaineista ja omista kyvyistään. 

Sen sijaan lasten omista koulupäivistä keskustellessa on syytä opetella puhumaan myös kielteisistä tunteista ja käsitellä niitä yhdessä. Samalla harjaantuvat kaksi olennaista yhteisötaitoa: omien tunteiden käsittely ja keskustelun taito.

2. Anna lapsen luoda itse käsitys omista kyvyistään.

Sukujuhlien keskustelussa harmittomalta kuulostava heitto ”meidän suvussamme kenelläkään ei ole kielipäätä” voi osoittautua ratkaisevaksi siinä, millaisen kuvan lapsi rakentaa itsestään oppijana. Lapsi ei ole yhtä kuin sisaruksensa tai vanhempansa, eikä häntä pidä vertailla muihin. Todistuksen, kokeiden tai muiden suoritusten vertailu on turhaa eikä edistä kenenkään oppimista. 

Lähtökohtana pitäisi olla aina se, että jokaisella lapsella on kaikki mahdollisuudet saavuttaa vaikka mitä tekemällä sinnikkäästi töitä. Kun lapsi saa tehdä koulutyötään omista lähtökohdista käsin ja kokea onnistumisen iloa, se kohottaa itsetuntoa ja lisää motivaatiota oppimiseen.

3. Tunnusta se tosiasia, että (koulu)maailma on muuttunut.

Omien kouluaikojen kokemukset ovat kovin harvoin vertailukelpoisia nykypäivän tavoitteisiin ja käytäntöihin. Lapsen koulutyöskentelyn arviointia ei voi eikä kannata verrata siihen, miten se on joskus ennen mennyt. Jokaisen lapsen koulupolku ansaitsee uuden mahdollisuuden ilman sukurasitteita, suorituspaineita tai muitakaan ennakko-odotuksia.

Parhaiten vanhempi voi tukea lastaan olemalla avoimesti kiinnostunut kouluasioista ja opetuksesta sekä luottamalla opettajan ammattitaitoon opetuksessa ja arvioinnissa.

4. Ohjaa lasta hoitamaan velvollisuutensa.

Koulun ja kodin aikuisten pitäisi välittää yhteistä viestiä siitä, että jokaisen lapsen odotetaan hoitavan oma koulutyönsä parhaan kykynsä mukaan. Poikkeustilanteissa joustetaan, mutta jokaista opetetaan kantamaan vastuuta kapasiteettinsa mukaan. Näin lapsi löytää jo varhain oman roolinsa yhteiskunnassa ja kokee itsensä tärkeäksi. Tämä auttaa vähentämään poissaoloja ja sitoutumaan omiin tehtäviin. 

Lasta kasvattavien aikuisten tulisi olla aina samalla puolella, jolloin lapsi saa yhtenäisen viestin siitä, millaista toimintaa häneltä toivotaan. Kaikilla on kuitenkin sama tavoite: lapsen paras!

5. Viesti lapselle, että jokainen ihminen on ainutlaatuinen, arvokas ja yhdenvertainen.

Ainutlaatuisuuden ja arvokkuuden vaaliminen ei tarkoita sitä, että omalle lapselle vaaditaan erityiskohtelua, parempia arvosanoja tai muita erivapauksia, sillä se ei tue yhdenvertaisuutta eikä yhteisiin sääntöihin sitoutumista. Sen sijaan aikuinen voi tukea ainutlaatuisuutta nostamalla esille lapsen vahvuuksia ja kannustaa tätä olemaan ylpeästi oma itsensä.

Kun lapsi oppii tunnistamaan omat vahvuutensa ja kehityskohteensa ja toisaalta näkee niitä myös muissa, vähentää se kateutta ja turhaa vertailua. Sitä kautta lapsi huomaa, että olemme kaikki ainutlaatuisia ja yhdenvertaisesti arvokkaita. Tämä lisää myös avarakatseisuutta, joka on todella tärkeää monimuotoisessa kouluyhteisössä ja yhteiskunnassa.

Liittyy aiheisiin
Tykkäsitkö? 20