Syyslukukauden 2023 alussa käyttöön tuleva uudistettu analytiikka tukee opettajan työtä entistä paremmin. Analytiikan käyttöliittymään ja toiminnallisuuksiin tehdyt parannukset perustuvat käyttäjäpalautteeseen ja huolelliseen testaamiseen.
Hyviä uutisia! Editan digikirjojen analytiikka uudistuu. Uudistettu analytiikka tulee käyttöön Editan digikirjoissa syyslukukauden 2023 alussa.
Uuden käyttöliittymän myötä analytiikan käyttö on entistä intuitiivisempaa ja sujuvampaa. Parannukset perustuvat opettajilta saatuun palautteeseen ja huolelliseen testaamiseen.
Uusi selkeä käyttöliittymä ohjaa analytiikan tehokkaaseen ja mielekkääseen käyttämiseen. Tehtävissä edistymisen visuaalinen esitystapa ja datan järjestämismahdollisuudet eri näkymissä helpottavat kokonaiskuvan muodostamista ja tuen tarvitsijoiden havaitsemista.
Nostoja uuden analytiikan ominaisuuksista:
Myös opiskelijan analytiikkaan tulee huomattavia uudistuksia kesän 2023 aikana. Uudistuksen myötä opiskelija hahmottaa entistä paremmin, miltä oma osaaminen näyttää kokonaisuutena tai miten hän on edennyt esimerkiksi kirjan yhden osion tehtävissä.
Tuomme opiskelijalle opettajan analytiikasta tutut suodattimet, joiden avulla analytiikan voi rajata esimerkiksi vain kirjan tietyn osion sisältämiin tehtäviin. Suodattaa voi myös tehtävien asiasanojen ja vaikeustasojen perusteella.
Opiskelijan analytiikkaan tulee lisäksi visuaalisia kuvaajia, joiden avulla tehtäväkokonaisuus hahmottuu nykyistä selkeämmin. Kuvaajat näyttävät opiskelijan edistymisen ja suoriutumisen kirjan kaikissa tehtävissä tai opiskelijan tekemien suodatusten mukaisissa tehtävissä.
Päivitämme sivua kevään aikana. Päivitetty viimeksi 15.5.2023