Mitä erityispiirteitä digioppimiseen ja digioppimateriaalien kehittämiseen liittyy? Onko painetuilla oppikirjoilla vielä paikkansa oppimateriaalien joukossa? Aihetta pohtivat Editan oppimisen digikehityksen päällikkö Miina Ojaniemi ja digituotepäällikkö Rasmus Rehn.
Syksyllä 2021 lukion uusi opetussuunnitelma ja samaan aikaan voimaan tullut laajennettu oppivelvollisuus keikauttivat kertaheitolla digitaalisten oppimateriaalien kysynnän uusiin mittoihin. Digimateriaalien myynti on kasvanut hurjaa vauhtia jo useamman vuoden ajan, ja vuonna 2021 myydyistä lukion oppimateriaaleista jopa 72 prosenttia oli sähköistä.
Mitä erityispiirteitä digioppimiseen ja digioppimateriaalien kehittämiseen liittyy? Pyysimme Editan oppimisen digikehitystiimin Miina Ojaniemeä ja Rasmus Rehniä vastaamaan neljään digioppimista koskevaan väitteeseen.
Miina: Ei pidä kuvitella, että digitaalisuus tekisi mistään parempaa, tehokkaampaa tai vaikuttavampaa vain olemalla digiä. Digitaalisella alustalla oppimiskokemusta voidaan muokata painettua monipuolisemmaksi, ja se voi parhaimmillaan olla todella innostava, mutta sen kaiken voi vesittää heikko käyttöliittymäsuunnittelu tai toiminnallinen epävarmuus.
Rasmus: Kaikessa oppimateriaalissa sisältö on ykkönen. Oppimateriaalin pitää olla innostava ja mielekäs käyttää, on se sitten digitaalinen tai printtijulkaisu. Digitaalisuus itsessään ei tuo kiinnostusta aiheeseen, vaan kiinnostus on löydyttävä jostain muualta. Lisäksi pitää muistaa opetuksen monipuolisuus ja erilaiset oppijat.
Rasmus: Digin kautta voidaan tarjota elämyksiä, joita ei koulujen resurssien puitteissa voida muuten toteuttaa. Esimerkiksi lukion kemiassa on niin paljon teoriaa, että käytännön töille laboratoriossa ei oikein löydy aikaa. Silloin voidaan hyödyntää kokeista tehtyjä videoita. Digikirjassa voidaan myös teoreettisia, vaikeasti ymmärrettäviä asioita havainnollistaa animaatioilla. Digitaalisesti saadaan tehtyä paljon toiminnallisempaa sisältöä ja sitä kautta tuotettua erilaisia muistijälkiä. On hienoa, että sama tieto voidaan esittää niin monella eri tavalla.
Miina: Digialustalla voidaan esitellä eri medioita, lähestyä aihetta eri näkökulmista ja herätellä eri aisteja. Tässä näen mahdollisuuden tukea jokaisen yksilöllistä tapaa oppia.
Digitaalisissa oppimisympäristöissä voidaan turvallisesti simuloida asioita, testata ja saada välitön palaute. Tämä mahdollistaa oma-aikaisen etenemisen. Digi antaa mahdollisuuden harjoitella juuri niin paljon kuin on tarve: esimerkiksi kielten sanastoa voi treenata avoimilla äpeillä. Meidänkin kielten oppimateriaaliemme sanastoja on viety Quizletiin, jossa sanaston harjoittelun voi pelillistää.
Digialusta saattaa myös tarjota joillekin opiskelijoille itselleen luontevamman tavan osallistua keskusteluun, jos voi rauhassa miettiä omaa kantaansa ja muotoilla sen kirjallisesti sen sijaan, että pitäisi uskaltaa perinteisessä luokkahuoneessa viitata ja ottaa oma tilansa.
Rasmus: Oppimisen perusteet ovat pysyneet samana: tarvitaan aistiärsykkeitä ja selkeästi eri tavoin esitettyä tietoa, jotta sen voi sisäistää. Kuitenkin esimerkiksi keskittymiskyvyn heikkeneminen vaikuttaa oppimateriaalien tekemiseen. Tuotteet täytyy muotoilla niin, että niihin jaksetaan keskittyä.
Miina: Nuorten diginatiivius liittyy erityisesti vapaa-ajan kontekstiin, jossa fokus on mobiililaitteissa ja -sovelluksissa. Diginatiivius ei automaattisesti tarkoita sitä, että he ovat valmiimpia omaksumaan tietoa tai että heillä olisi selkeä käsitys itsestään oppijana. Jokaisen täytyy oppia oppimaan, käsittelemään tietoa ja ottamaan haltuun oppimisen strategioita.
Rasmus: Nuorilla on nykyisin paremmat valmiudet mutta huonommat taidot tiedonhakuun. Sekä oikeaa että väärää tietoa on saatavilla käsittämätön määrä, ja niitä on vaikea erottaa toisistaan. Mietityttää myös se, miten tiedonhakuun vaikuttaa, että asioiden täytyy tapahtua heti. Onko liian helppoa valita ensimmäinen hakutulos?
Miina: Ajatus valmiista maailmasta on jopa vähän epämotivoiva, kyllä kehitys on jatkuvaa. On tietenkin oltava kokonaiskuva ja visio siitä, mitä tavoitellaan, mutta matka kohti tavoitetta on asteittaista edistymistä. Digikehitystä tehdään pala kerrallaan, kokeillen ja palautetta keräten.
Toimintaympäristö muuttuu jatkuvasti, ja pitää olla valmius tarttua siihen, mikä milloinkin nousee ajankohtaiseksi opetuksen arjessa. Kehitettävien asioiden prioriteettijärjestys voi matkalla muuttua. On oltava koko ajan henkinen herkkyys vaihtaa suuntaa ja tekninen valmius toteuttaa muutos hallitusti.
Nopea siirtyminen digitaaliseen oppimisympäristöön vaatii joustavuutta ja keskeneräisyyden sietämistä niin oppimateriaalien käyttäjiltä kuin niiden tekijöiltä.
Rasmus: Digikehityksessä on usein mukana myös aikataulupaine. Esimerkiksi opetussuunnitelmat ajetaan sisään nykyisin niin nopeasti, että ne ovat voimassa jopa kahdessa vuodessa. Se tuo oman ajattelutapansa tekemiseen. Voi olla hirveästi ajatuksia ja toiveita, mutta valitettava fakta on se, että aikaa ei välttämättä ole kaikkeen. Se määrittää paljon sitä, milloin on valmista.