Naisten esiin nostaminen historiankirjoissa on myös tasa-arvokysymys, sanoo Jyväskylän yliopiston yleisen historian dosentti ja Opus-sarjan oppikirjailija Susanna Niiranen.
Susanna Niiranen on eurooppalaisen keskiajan ja uuden ajan alun tutkija sekä yksi Editan lukion historian Opus-sarjan kirjoittajista. Kun Niiranen aloitti historiantutkijana 1990-luvulla, hän järkyttyi siitä, miten vähän naisia käsiteltiin.
– Onhan se kuitenkin puolet ihmiskunnan historiaa. Mielestäni on myös demokraattinen kysymys, että erilaiset naiset erilaisista taustoista tulevat näkyviksi. Se vaikuttaa siihen, miten tytöt näkevät omat mahdollisuutensa maailmassa.
Naisille tyypillisiä elämänalueita on vähätelty
Aiemmin historian oppikirjoissa käsitellyt naiset ovat olleet lähes pelkästään ”suurnaisia” eli hallitsijoita tai näiden puolisoita. Myös muutamat poikkeusyksilöt, kuten Marie Curie tai Minna Canth, ovat päässeet mukaan saavutustensa kautta.
– Kärjistetysti on täytynyt olla kuningatar tai pyhimys, että on päässyt oppikirjaan. Paljon on kritisoitu myös tapaa laittaa naiset oppikirjoissa lisätietolaatikkoon, Niiranen toteaa.
Niirasen mukaan taustalla on pitkä historiallinen jatkumo, jossa naisille tyypillisiä alueita kuten perhe tai hoiva ei ole pidetty tärkeinä. Vaikuttajamiehistä on myös paljon helpompi löytää tietoa.
– Lähteistä on työlästä kaivaa tietoja naisten arkipäiväisistä askareista tai niin sanotusta näkymättömästä työstä. Tietoa täytyy kerätä erityyppisistä, hyvinkin hajanaisista lähteistä. Se vaatii tutkijoilta ja oppikirjojen tekijöiltä uudenlaista asennetta ja halua ylipäätään etsiä.
Kurjuusnäkökulmasta toimijuuden korostamiseen
Niirasen mukaan naishistoriaa on pitkään käsitelty kurjuuden ja sorron kautta, mutta nykyään on siirrytty kohti vahvuusnäkökulmaa. Vaikka menneinä vuosisatoina naisen elämä on monesti kietoutunut perheeseen ja kotitalouteen, olisi hyvä tuoda esiin myös muita alueita, joilla naiset ovat olleet aktiivisia toimijoita.
– Naisia oli työssä ja ammatinharjoittajina, uskonnossa ja taiteessa. He vaikuttivat politiikassa ja diplomatiassa – jos eivät virallisesti niin epävirallisin keinoin, kuten neuvottelemalla lastensa avioliittoja.
Naisten omista ammattiryhmistä Niiranen nostaa esiin esimerkiksi keskiajan ja renessanssin leskikauppiaat, elintarvike- ja tekstiilityöntekijät sekä pappilan emännät reformaation jälkeen.
– Pappilan emännät paitsi mahdollistivat papin keskittymisen omaan työhönsä, myös pitivät kotitaloutta ja maataloutta yllä ja kokeilivat uusia juttuja. Pappiloista tuli eräänlaisia kylien sivistyskeskuksia.
Naishistoriaa voi käsitellä oppitunneilla monella tavalla
Editan Opus-oppimateriaalisarjassa on kiinnitetty huomiota eri sukupuolten käsittelyyn, ja kirjoittajajoukossa on useita naishistoriaan perehtyneitä tutkijoita. Susanna Niiranen on kirjoittanut sarjaan erityisesti keskiajan ja uuden ajan alun osuuksia.
– Käsittelen arjen historiaa, tyttöjen koulutusta ja eri ammattiryhmiä. Naisyksilöistä olen nostanut esimerkiksi keskiaikaisen turkulaisen laivurin Valpuri Innamaan ja markiisitar Émilie du Châtelet’n, joka teki Voltairen kanssa tutkimuksia 1700-luvulla. Naisilla oli toimintamahdollisuuksia, valtaa ja rahaakin. Vaikka se ei ollut tavanomaista, se ei ollut myöskään mahdotonta.
Oppikirjan lisäksi Niiranen kannustaa opettajia hyödyntämään monipuolisesti verkosta löytyviä lähdekokoelmia, tutkimuksia ja blogeja. Samalla opiskelijoiden kanssa voi käydä läpi tiedon etsimistä ja sen luotettavuuden arviointia.
– Lisäksi tutkijoita voi pyytää vierailemaan koululla ja kertomaan omista aiheistaan sekä tutkijan työstä. Opetussuunnitelma antaa myös mahdollisuuden käsitellä paikallishistoriaa, jota oppikirjoissa ei pystytä käsittelemään. Jokaisella paikkakunnalla on kyllä jotain, mitä voi tuoda esiin, myös naishistoriaan liittyen, Niiranen vinkkaa.
Teksti: Sanna Ruoho
Pääkuva: Signe Brander: Pyykinpesijöitä Leppäsuolla (1907)/Helsingin kaupunginmuseo
